torstai, 12. heinäkuu 2018

10 vuotta on kulunut...

Tänä vuonna helmikuussa sivujen luomisesta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Sanoisin, että se on pitkä ikä nettisivustolle, vaikkakin aktiivisessa ylläpidossa tämä on ollut vain murto-osan siitä. Kuitenkin on huimaa ajatella, että siitä on jo niin kauan!

Tämän kunniaksi ajattelin käydä tekemässä pieniä päivityksiä sivustolle. Kaikki mitä olen tehnyt on lueteltu alla.

— Kirjoitusvirheitä korjailtu.
— Sivu Code Lyoko lähes kokonaan uudelleenkirjoitettu.
— Sivun Jaksot & tuotantokaudet esittelyjä tuotantokausista paranneltu.
— Satunnaisen videon arkistoa päivitelty.
— Vastauksia kysymyksiin! -sivu palautettu ja päivitetty tähän päivään.
— Ota yhteyttä sivu poistettu.
— Henkilöt-sivun johdantotekstiin lisätty yksi lause...
— XANAN monsterit sivun suomennokset korjattu ja nimet lihavoitu. Muuten koskematon. (taitaa olla ensimmäinen kerta kun päivitän ko. sivua)
— Yleisestikin muotoiluja hieman korjailtu.
— Alusta asti sivuilla ollut kävijälaskuri on nyt poistettu sillä se oli rikkoontunut jossain vaiheessa viime vuonna.
— Vasemmalla olevaa esittelytekstiä hieman muutettu.
— Ja lopuksi, iNFO sivujen historiasta päivitetty.

Näin! Tässä olikin jo paljon päivityksiä tälle erää. Muut sivut joita tässä en ole maininnut jäivät vielä koskemattomaksi. En uskalla luvata mitään seuraavaa päivitystä vielä, mutta luulen, että hahmoesittelyt tullaan kyllä jossain vaiheessa kirjoittamaan uusiksi. Todennäköisesti ymmärrätte syyn kun käytte lukemassa tuon alustuksen Henkilöt-sivulta.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tämän päivityskerran tältä erää!

Oddasat, aka. twincrash

maanantai, 30. toukokuu 2016

Logo lisätty!

Pieni päivitys tuli käytyä tekemässä taas näinkin pian. Lisäsin tuonne ylös logon, sama kuva on ollut käytössä sivujen logona melkein alkuajoista lähtien. Pienensin myös sivun nimeä jottei yläosa venyisi ihan mahdottoman suureksi.

Ainoa asia joka minua nyt ärsyttää suunnattomasti on vaan se kun sekä sivun nimeä että logoa ei nähtävästi saa millään ilveellä keskelle joten ne jäävät nyt typerästi tuonne vasemmalle.

Oddasat, aka. twincrash

keskiviikko, 25. toukokuu 2016

Mitä?? Sivupäivitys!?

Kyllä, päivitin sivujani!! Kunnon päivitys ensimmäistä kertaa noin viiteen vuoteen!! Kävin mm. kunnostamassa ulkoasua (vaikkei sillä nyt niin merkitystä ole "lopetetulla" sivulla mutta noh... olihan se valkoinen joka tapauksessa aika tylysä) ja lisäämässä tuon vasemmalla nähtävän lyhyen mutta ytimekkään infolootan tästä sivustosta.

Lisäksi sivuja kuten iNFO, Henkilöt ja Luomukseni päivitettiin (suurin osa varmaan ensimmäistä kertaa ikinä sitten niiden luomisen jälkeen..) ja piilotin myös kaikki sektoriesittelyt navigaatiosta ja loin sivun Lyokon sektorit josta löytyy linkit esittelyihin, sama hahmojen kohdalla. Suuren osan sisällöstä halusin kuitenkin jättää edelleen mahdollisimman koskemattomaksi, sillä en ole tällä hetkellä aloittamassa näitä sivuja uudelleen.

Ja viimeiseksi, kaikki rikkoutuneet linkit on nyt viimein poistettu, mukaanlukien myös vieraskirja joka katosi kuin tuhka tuuleen ilman mitään erityistä ilmoittelua sillä freebok.net lopetti viime vuoden puolella toimintansa.

Ei, tämä päivitys ei siis tarkoita tämän fanisivun "paluuta". Melko todennäköisesti en tule päivittelemään näitä sivuja säännöllisesti ja aika harvoin epäsäännöllisestikin. Tämä pienen pieni päivitys oli nyt vain tällainen pikku ylläri teille ja ajantappokeino minulle. Tumblrini on jollain tasolla näiden sivujen seuraaja (vaikka ei pelkästään Code Lyoko aiheinen), toivottavasti näemme siellä!

Oddasat, aka. twincrash

  • Hei kaikki

    Tässä lepää vuosien 2008-2011 aikana toiminut Code Lyoko fanisivu Lyokosat. (ennen myös nimeltään KoutLiekoAnimals jne.) Pieni osa sivuilla olleesta materiaalista majailee täällä edelleen, aktiivinen päivittely on kuitenkin päättynyt. Peace.

  • Rommaloota

    - Sivuni toimivat parhaiten Mozilla Firefox ja Opera selaimilla, osittain Internet Explorerilla. Muita selaimia ei ole testattu.

    Rommaloota toimi aikoinaan lähinnä näiden sivujen ilmoitustauluna! Nykyäänhän tämä on vain täyttämässä vähän tilaa täällä :)